04. - 13.04.2019

Haute Route hiihtovaellus

alk. 1650 €

Kohdeopas: Pette Halme

Kauden 18-19 Haute Route -hiihtovaellus 4.-13.4.2019! Haute Routen vuoristovaellus on ikivanha klassikko. Monen ”bucket listiltä” löytyvä reitti kulkee Chamonix:n ja Zermattin välillä, Alppien upeimpien maisemien keskeltä. Kyseisten kylien väliä on kuljettu jalkaisin ja hiihtäen yli sadan vuoden ajan. Tutustu eri vaelluspaketteihin, valitse sinulle parhaiten sopiva ja tehdään yhdessä haaveista totta!

06.04 - 13.04

Verbier - Zermatt

alk. 1650 €

Varaa matka

HUOM! Vaelluksen onnistumisen kannalta on tärkeää, että kaikki jaksavat koko vaelluksen läpi sekä kuntonsa että laskettelutaitojensa puolesta. Mikäli fyysinen tai tekninen osaaminen on yksittäisen henkilön osalta puutteellisella tasolla, jatkaa ryhmä vaellusta ja ko. henkilö siirretään pois vuorilta tilanteen salliessa.

Aiempaa kiipeily- tai jäätikkökokemusta ei tarvita, vaan vaaditut taidot käydään läpi matkan aikana. Osallistujien fyysisen kunnon tulee olla kohtuullisen hyvä, koska liikumme päivittäin ohuessa ilmanalassa, 2000-3700 metrin korkeuksilla, ja nousua kertyy päivittäin n. 700 – 1200 metriä.

Hiihtovaelluksella laskettelukokemus luonnonvaraisilta rinteiltä on tärkeää. Aiempi vaelluskokemus Lapista tai Alpeilta on hyvin suositeltavaa. Osallistujan tulee myös olla luottavainen taitoihinsa myös teknisemmässä maastossa. Hiihtovaellukseen kannattaa valmistautua päivän tai parin pienemmillä reissuilla ja offari-retkillä vuoristoon tai Lapin tuntureille.

Andermatt – Engelberg reitillä ei ole perinteiseltä Haute Routelta tuttuja pitkiä loivia vaellus- tai siirtymäosuuksia juuri lainkaan. Nousut ovat jyrkempiä sekä lähes poikkeuksetta etelän puolella, laskut puolestaan pohjoisen puolella ja monilta osin teknisempiä, kuin muilla hiihtovaelluksilla. Andermattin ja Engelbergin etäisyys toisistaan on vain noin 30 kilometriä, eli reilusti alle puolet Chamonix:n ja Zermatin välisestä matkasta. Tämän ansiosta pitkät siirtymät ovat minimissään, ja laskeutumiset ovat laadukasta hiihtoa.

Vaellus kestää 5 päivää ja 4 yötä, joten reissu mahtuu hyvin yhden lomaviikon sisään. Elämysmatkojen paketti sisältää viikon aluksi 2 päivää ja 3 yötä laskettelua Andermattissa, sen jälkeen vaellus ja lopuksi 2 päivää/2 yötä hiihtelyä Engelbergissä.

Kyseessä on unohtumaton viikko hiihtoa Alppien parhaimmissa maisemissa!

Vaellus Chamonix:sta Zermattiin on pidempi, ja hieman vaativampi, kuin lyhyempi Verbier – Zermatt. Suosittelemme pidempää vaellusta henkilöille, joilla on entuudestaan enemmän kokemusta off-piste -hiihdosta, ja vähintään perustaidot hiihtovaelluksista esimerkiksi Suomen-, Ruotsin- tai Norjan Lapista.

Varaamme vaellukselle 6-7 päivää (kts. Verbier – Zermatt vaelluksen ohjelma). Olemme valinneet nykyään suosituimman reitin joka kulkee Verbierin kautta, tällöin periaatteessa samalle vaellukselle voi osallistua lähtijöitä Chamonixista sekä Verbieristä. Toinen vaihtoehto olisi ns. Classic reitti. Se on yksi alkuperäisistä reiteistä jota ensimmäiset Haute Routen suksilla kulkeneet käyttivät. Reitti Verbierin kautta on olosuhteiden kannalta hieman helpompi eikä siinä ole lumivyöryjen kannalta yhtä vaarallisia paikkoja kuin Classic-reitillä. Lopullisen päätöksen reittivalinnasta teemme alkutalvesta kun näemme kuinka paljon kannatusta eri reittivaihtoehdot saavat.

Ensimmäisenä opastettuna päivänä hiihdämme Chamonixin hiihtoalueen ympäristön offareita. Tarkoituksena on ennenkaikkea tutustua toisiimme ja nautiskella päivä rinteiden ulkopuolella. Samalla toki varmistumme siitä, että kaikki reissuun lähdössä olevat pärjäävät erilaisissa lumiolosuhteissa ja tsekkaamme kaikki varusteet jotta ne sitten kestävät koko vaelluksen läpi. Iltapäivällä laskemme alas Argentieren majalle jossa yövymme.

Toisena päivänä lähdemme Argentieren majalta aikaisin aamulla nousemaan kohti Chardonnay:n solaa. Ehdimme Trientin majalle alkuiltapäivästä. Päivä on suhteellisen rankka ja hyvin nousuvoittoinen. Nousua on yhteensä n. 1200 metriä ja laskua vain 400-500 metriä.

Kolmantena päivänä, aikaisin aamulla, laskemme alas Champex:n kylään josta jatkamme autolla kohti Verbieriä. Nousemme hisseillä ylös Mont Fortille (tai Col de la Chaux:iin) josta jatkamme matkaa kohti Praz Fleurin majaa. Täällä viimeistään tapaamme Verbieristä lähteneen ryhmän ja tämän jälkeen matkaamme yhtää matkaa Zermattiin asti.

Zermattiin saapumisen jälkeen palaamme Chamonixiin tai Verbieriin.

 

Chamonix – Zermatt hinta sisältää:
6 yöpymistä vuoristomajoissa puolihoidolla (ruokajuomat eivät sisälly hintaan)
Opastukset 7 päivälle. (yksi off-piste hiihtopäivä Chamonixissa ja 5 tai 6 vaelluspäivää)
Kuljetukset junalla/autolla Zermattista takaisin Chamonixiin/Verbieriin.
Kuljetukset autolla vaelluksen aikana Champexin kylästä Le Chableen
Majoituksen aamiaisella Chamonixissa 2 yölle ennen vaellukselle lähtöä.
Majoituksen aamiaisella Chamonixissa 2 yölle vaelluksen jälkeen.
Kenttäkuljetukset

Ensimmäisenä opastettuna päivänä lähdemme hiihtämään Verbierin hiihtoalueen ympäristön offareita. Tarkoituksena on ennenkaikkea tutustua toisiimme ja nautiskella päivä rinteiden ulkopuolella. Samalla toki varmistumme siitä, että kaikki reissuun lähdössä olevat pärjäävät erilaisissa lumiolosuhteissa ja tsekkaamme kaikki varusteet jotta ne sitten kestävät koko vaelluksen läpi.

Toisena päivänä lähdemme itse vaellukselle. Ensimmäinen päivä on suhteellisen helppo eli nousua on n. 600-700 metriä ja laskua n. kilometri. N. klo 14.00 – 15.00 saavumme Praz Fleurin vuoristomajalle.

Kolmantena päivänä lähdemme aikaisin (n. klo 07.00) liikkeelle kohti Cabane de Dixiä. Saavumme sinne joskus puolen päivän jälkeen. Nousua tälle päivälle kertyy n. kilometri ja laskua vain 400-500 metriä. Tämä on kaikista vaelluspäivistä tylsin hiihdollisesti mutta maisemat kyllä korvaavat hiihdon puutteen.

Neljäntenä päivänä nousemme Cabane de Dixltä ylös Pigne d’Arolla – vuorelle joka on koko vaelluksen korkein kohta eli vajaat 3800 metriä. Korkeuseroa nousulle on vajaa kilometri ja laskua kertyy melkein saman verran. Iltapäivällä saavumme Vignettes – nimiselle vuoristomajalle joka on todella upealla paikalla. Maisemat hakevat vertaistaan. Pigne d’Arolla on suosittu helihiihtovuori joten vaikka lasku onkin hieno niin valitettavasti harvoin pääsemme nauttimaan uusien jälkien tekemisestä sillä helikopterit ehtivät huipulle ennen vaeltajia.

Viides päivä on kohtuullisen pitkä päivä, Vignettes – majalta Bertol – nimiselle majalle, nousua n. 1100 metriä. Tämä vuoristomaja sijaitsee uskomattomalla paikalla kallioharjanteella n. 3300 metrin korkeudessa. Viimeiset 40 metriä majalle nousemme kallioon kiinnitettyjä tikkaita pitkin. Majalta avautuu upeat näkymät Matterhornille ja monille muille nelitonnisillea. Vaelluksen viimeisenä päivänä meillä on nousua vain n. 300 metriä jonka jälkeen pääsemme nauttimaan pitkästä laskusta Zermattiin rauhassa ja ehdimme Zermattiin (ja takaisin Verbieriin) hyvissä ajoin.

 

Verbier – Zermatt hinta sisältää:
4 yöpymistä vuoristomajoissa puolihoidolla (ruokajuomat eivät sisälly hintaan)
Oppaan vuokran 6 päivälle. (yksi off-piste hiihtopäivä Verbierissä ja 5 vaelluspäivää)
Kuljetukset junalla/autolla Zermattista takaisin Le Chableen
Majoituksen Le Chablessa 2 yölle ennen ja vaelluksen jälkeen. Majoitus joko hotellissa kahden hengen huoneissa aamiaisella
Lentokenttäkuljetukset

Matkan aloittaminen vaelluksella Chamonixistä 140 €
Kysy sopivia lentoja toimistolta

HUOM! Matkan järjestäminen ryhmille (4-6 henkilöä) onnistuu muillakin viikoilla keväällä 2019. Kysy lisätietoja toimistoltamme osoitteesta info@elamysmatkat.com!