Tampereen seutu

Tampereen seutu rakentuu kahden järven, Näsijärven ja Pyhäjärven väliin. Maisema yhdistää harjut, järvet ja tehdasmiljööt, mutta tarjoaa matkailijalle ennen kaikkea vaivattoman tavan kokea sekä luonto että kaupunki saman päivän aikana. Tässä kaupungissa aamu voi alkaa kierroksella kohisevan kosken kupeessa ja päättää illan herkutellen Tampereen suosituissa ravintoloissa– ilman, että tarvitsee liikkua pitkiä välimatkoja.

Tampere on kompakti, mutta monipuolinen kaupunki. Tammerkosken kansallismaisema punatiilirakennuksineen antaa keskustalle luonteen, jota ei löydy muualta Suomesta. Lyhyen kävelymatkan säteellä löytyy museoita, teattereita, ostosmahdollisuuksia ja ravintoloita – sekä tietenkin Suomen tunnetuimpia yleisiä saunoja.

Tampere tunnetaan syystä maailman saunapääkaupunkina. Yli 30 yleisen saunan joukosta löytyy niin klassikkoja kuin uusia saunakonsepteja, ja monessa paikassa voit pulahtaa myös järveen ympäri vuoden. Kaupungin ruokakulttuuri on saanut viime vuosina kansainvälistä huomiota, mutta mustamakkara, Pyynikin munkit ja lähialueen pienpanimot pitävät huolen siitä, että myös perinteet elävät.

Luontoon pääsee suoraan kaupungista – harjupolut, Pyynikin näkötorni, rantojen kävelyreitit ja kansallispuistot seudun ulkopuolella kutsuvat liikkumaan.

Kohisevan Tammerkosken kupeessa Tampereella kävelykierros.

Kohisevan kosken kupeessa - Kävelykierros ryhmälle Tampereella

Tammerkosken kävelykierroksella sukelletaan kansallismaiseman ytimeen: historiaa, teollisuutta, arkkitehtuuria, kulttuuria ja luontoa kosken kuohuissa. Reitti kuljettaa siltojen yli ja rantoja pitkin.
1h 
30 min
Kohtalainen
Tampere

alkaen 178 €

/ryhmä (1-15)
Tampereella saunaelämys Magni Mundin johdolla.

Opastettu saunaelämys Tampereella

Koe opastettu saunaelämys Tampereella! Elämyksen aikana opit saunaetiketin ja kulttuurin. Nauti saunasta ja pulahtamisesta ympäri vuoden.
3h 
Kohtalainen
Tampere

alkaen 85 €

/hlö
Tampereen parhaat palat -kävelykierros.

Tampereen parhaat palat - kävelykierros ryhmälle

Tutustu Tampereeseen kävelykierroksella, joka esittelee kaupungin tärkeimmät nähtävyydet ja historian. Kuule tarinoita teollisuudesta, kulttuurista ja nykyajasta. Kierros saatavilla myös Tampereen murteella!
2h 
Kohtalainen
Tampere

alkaen 205 €

/ryhmä (1-15)
Tehtaiden Tampere -kävelykierroksella tutustutaan vanhoihin tehtaisiin ja miten ne näyttäytyvät tänä päivänä.

Tehtaiden Tampere - Kävelykierros ryhmälle

Tehtaiden Tampere -kävelykierroksella tutustutaan Tammerkosken varren tehdasjättiläisiin: Finlaysoniin ja Tampellaan. Kierros kertoo miten vanhat tehdasrakennukset ovat muuttuneet Tampereella.
1h 
30 min
Kohtalainen
Tampere

alkaen 175 €

/ryhmä (1-15)
Kaikki Tampereen aktiviteetit